Turku on poikkeuksellisen paljon ollut esillä mediassa viime päivinä, koska bongasin kaksikin kaupunkiin liittyvää uutista Ylen sivuilta:
Naurumielenosoitus
Eilen Kauppatorille ilmestyi joukkio, joka nauroi mielenosoitukseksi keskustaan suunnitellulle parkkihallille. Nauru nauhoitettiin ja lähetetään kaikille kaupunginvaltuutetuille sekä puolueille.
Harmi, kun en itse ollut paikalla, sillä olisi ollut huvittavaa nähdä tämä! Itse aiheeseen en osaa sanoa mitään - sen verran vähän aikaa olen vielä tutustunut Turkuun, ettei minulla ole kovin suuria kunnallispoliittisia mielipiteitä.
Kaikki presidentit nähnyt nainen
Turkulainen Rosalie Ingman täyttää tänään 103 vuotta, ja synttäreittensä kunniaksi hän on päästänyt tiedotusvälineet luokseen. Toimittajat kyselevät tietenkin pitkän iän salaisuutta (tanssihulluus) sekä lempipresidenttiä - onhan nainen nähnyt jokaisen Suomen presidentin! Mukavan oloisen naisen haastattelua voi lukea ja kuunnella myös Ylen sivuilta, josta Ingmanin kuvakin on peräisin.
Koska opiskelen korkeakoulussa, pääsen harva se päivä toimimaan tieteen ja tutkimuksen parissa. Saatan opiskella muiden tekemiä tutkimuksia, opiskella tutkimuksen tekemistä ja tieteen metodologiaa sekä kuunnella niitä, jotka ovat itse tutkineet. Välillä harjoittelen tutkimista myös itse, ja parhaina päivinä pääsen soveltamaan tutkimustietoa käytäntöön.
Sen vuoksi tiede on lähes päivittäinen seuralaiseni. Oikeastaan se on ollut jo 7-vuotiaasta lähtien - sillä pitkälti moni koulussa opetettava asiaa pohjautuu tieteelliseen tutkimukseen. Esimerkiksi maantieto ja ympäristötieto pohjautuvat maantieteelle ja ympäristötieteelle. Kuitenkin nyt olen laitoksessa, jossa tiede on jatkuvasti ja tietoisesti läsnä.
Yliopistossa tiede ei ole ainoastaan läsnä koko ajan vaan se on tavallaan myös äärimmäinen auktoriteetti ja ylin totuus, johon ihmiskunta voi nojautua. Näin ainakin periaatteellisesti. Kuitenkin voidaan sanoa, että tiede on vain yksi näkökulma elämään ja yksi tapa katsoa maailmaa. Ei voida sanoa, että se olisi parempi näkökulma kuin joku muu, esimerkiksi uskontoon perustuva. Tiede on vain erityisesti länsimaisissa kulttuureissa vakiintunut tapa ja uskomus. Jos jostakin asiasta ollaan epävarmoja tai halutaan lisää tietoa, perustetaan yliopistoon tutkimusryhmä. Ja kun tutkimus julkaistaan tai asiantuntija kommentoi, siihen uskotaan, joskus jopa hyvinkin sinisilmäisesti.
Tiedehän on siis hyvin perusteltu uskomus. Tieteessä ei oikeastaan ole olemassa totuutta tai ainakaan ihminen ei voi päästä siihen täysin käsiksi. Tiede on kuin piilosta, jossa totuus menee piiloon, antaa vähän äänimerkkejä ja ihmiset yrittävät sitä etsiä. Voi olla, että ihminen pääsee hyvinkin lähelle, jopa kosketusetäisyydelle - mutta toisaalta myös voi käydä niin, että jos tilanne muuttuu hiukankin, on totuus yhtäkkiä juossut kauas pois ja piiloutunut niin, että sen etsimiseen voi jälleen kulua vuosia. Todennäköistä voi myös olla se, ettei sitä löydetä ikinä.
Jotkut väittävät tiedettä absoluuttiseksi totuudeksi kaikesta, ja toki siihen on hyviä perusteluita. Tieteellinen tutkimus on tarkasti määriteltyä ja siinä pitää noudattaa tiettyjä kriteereitä. Tutkimus täytyy suorittaa tietyllä tavalla, tarkkaan miettien ja pohtien sekä mahdollisimman vähän tulokseen vaikuttaen. Tulosten täytyy olla toistettavissa ja niiden täytyy olla samanlaisia. Kuitenkin tieteen yhtenä merkkinä on "itsensä korjaavuus", jolloin tiede jatkuvasti tai ainakin tarpeen vaatiessa korvaa itseään. Ja jos saavutettaisiin täydellinen totuus, ei sitä tietenkään täytyisi korjata. Lisäksi tutkimusta tekevät aina ihmiset, emmekä me ole virheettömiä koneita, jotka osaisivat aina huomioida kaiken. Voi siis olla hyvinkin niin, että jokin asiantuntijaksi luulemamme ei ole huomannut jotakin asiaa lainkaan tai - vielä pahempaa - hänellä on jokin täysin epätieteellinen intressi, jota hän haluaa tuloksillaan edistää.
Todennäköisesti ne, jotka tekevät itse tutkimusta, tuntevat parhaiten tieteen haavoittuvuuden. He tajuavat, että he itse luovat tiedettä ja että ei ole lainkaan mahdotonta saada aikaan virhe, joka muuttaisi tuloksia radikaalisti. Mutta tieteeseen ja sen totuuteen on (länsimaisen) ihmisen kaikista helpointa uskoa. Siltikin, vaikka välillä sanotaan, että tomaatti on terveellistä ja välillä se muuttuu vaaralliseksi. Toisaalta on myös tuloksia, jotka ovat pysyneet samoina vuosituhansia - yhä edelleen fosfaatti ja kaliumkarbonaatti reagoivat samalla tavalla kuin ensimmäisissä tutkimuksissa.
Mutta kaikesta huolimatta tämä tieteellinen piilosillaolo on kiinnostavaa ja ehkäpä tapa, jolla ihminen pystyy tuottamaan eniten tietoa. Tai mistä minä tiedän, vaikka jollakin salaisella heimolla olisi jokin vielä parempi tapa. Sitäkään vaihtoehtoa ei tule sulkea pois - tieteellisyyden nimissä.
Kun kirjatenttiin täytyy kahlata neljä paksua opusta, joista yksi on vielä englanniksi, niin hommia on ihan riittämiin, vaikkei luentoja tai mitään muutakaan opetusta olisikaan...
... ja varsinkin, jos suorittaa lukemista kotikaupungissa....
.... sillä siellähän kaikenlainen muu toiminta vie ajasta vähintään kahdeksankymmentä prosenttia.
Ja kun lisäksi saa pari työkeikkaa...
... niin tenttilukeminen on melkoisen katkonaista, kymmenen sivua kerrallaan.
Sitä en suosittele, sillä jos lukee noin tuhat sivua kymmenen sivua kerrallaan, vaikeutuu kokonaiskuvan luominen melkoisesti.
Kävin eilen elokuvissa. Olin suunnitellut elokuva-iltaa pitkän aikaa, ja lopulta minä ja seuralainen saimme aikaiseksi lähteä. Elokuvaksi valitsimme pitkällisen harkinnan ja selailun jälkeen vähän epäröiden Härmän. En ollut varma, olisiko tämä elokuva kovin hyvä, varsinkin kun kaverikin totesi sen olevan "niin väkivaltainen." Kuitenkin parempien vaihtoehtojen puutteessa valitsimme tämän.
Väkivaltaa riitti ja vähän liikaakin, mutta muuten Härmä yllätti positiivisesti. Siinä oli hienoja kuvakulmia, maisemia ja näyttelijöitä. Puvustus oli loistavaa. Elokuva oli varmaankin melko realistinen (ainakin pohjanmaalaisen tuttuni mielestä), ja juonikuvio muotoutui sellaiseksi, ettei todellakaan tiennyt, voittaako lopussa hyvä vai paha. Lisäksi huomasin vasta tänään, että yksi pääosan esittäjistä on Mikko Leppilampi! En voi uskoa, etten tunnistanut häntä! Lähinnä "olen-tosi-söpö-paha-poika-mutta-yleensä-kuitenkin-hyvis-ja-olen-muuten-hyvännäköinen" -rooleissa ollut mies yllätti toden teolla ja osoitti näyttelijänlahjansa.
Suosittelen - vaikka silmät täytyykin välillä sulkea.
Muutama arvaus osui oikeaan: bussilla numero 12 pääsee Varissuolle - tosin helpommin kyllä numeroilla 32 ja 42. :)
Varissuota. Kuva wikipediasta.
"Varissuo on Suomen Manhattan."
Uskoisin, että Varissuo on kaupunginosa, joka tunnetaan muuallakin kuin Turussa - toisin kuin esimerkiksi Nummi tai Martti. Kyseinen kaupunginosa tuntuu olevan erityisesti turkulaisille monella tapaa tunnettu ja legendaarinen - sen maine ei ole siitä parhaimmasta päästä. Esimerkiksi syksyllä poliisi teki tempaustutkimuksen, jossa toteutettiin "poliisi näkyvämmäksi" -kampanja. Kansallisten rikollisuusvertailujen ja tulosten perusteella tempauksen paikaksi valittiin Varissuo. Mitä se kertoo kaupunginosasta? Ilmeisesti rikollisuus on vähentynyt sitten 80- ja 90-lukujen, tosin viime aikoina se on ollut jälleen nousussa.
Ei kuitenkaan jumituta siihen, mitä poliisit kertovat, vaan jatketaan eteenpäin. Varissuolla on paljon kerrostaloja, jotka eivät ole kovin kauniita vaan tylsänharmaita. Nykyään on vaikea uskoa, että kun Varissuota alettiin 1970-luvulla suunnitella, siitä päätettiin tehdä kerta kaikkiaan huippupaikka. Kaupunginosan suunnittelija valittiin arkkitehtuurikilpailulla - tosin taloudellisten ongelmien vuoksi arkkitehdin visiota jouduttiin vähän oikomaan ja talojen perusvärityksestä tingittiin. Niin sai alkunsa betoniharmaa lähiö. Varissuon suunnittelussa on huomioitu erityisesti liikkuminen. Siellä on helppo kulkea sekä kävellen että autolla - sen läpi voi ajaa, ja kävelläkin voi pitkiä matkoja ali- ja ylikulkujen kautta joutumatta ylittämään tietä.
Kuitenkin on hyvä katsoa myös harmaiden kerrostalojen ulkokuoren alle. Auringon paistaessa huomaa, että itse asiassa tämäkin paikka on varmasti oikein hyvä asua, itse asiassa täältä pääsee hyvin nopeasti kauppaan ja metsään, joka alkaa tien toiselta puolelta. Itäkeskuksessa on monenlaisia palveluita, ja kirjaston valikoimat ovat kattavia. Varissuon Itäkeskus-kauppakeskus on ollut aikoinaan Pohjoismaiden ensimmäinen tien yli kulkeva kauppakeskus. Nykyään siellä on monenmoista kauppaa, etnistä ruokaa ainakin löytyy mukavasti. Varissuolla pääsee myös harrastamaan talviurheilua, vaikkei olisi talvikaan. Itsekin olen poikennut kerran tai kaksi luistelemassa suurella maanalaisella luistinradalla...
Varissuo on tunnettu erityisesti sen asukkaista. Alueella asuu paljon maahanmuuttajia - heitä näkee lyhyelläkin kävelyllä aivan varmasti. Virallisesti kaupunginosan asukkaista noin 37 % on maahanmuuttajia - peruskoulun oppilaista ainakin 60 % on maahanmuttajataustaisia. Alueella on Varissuon koulu sekä yliopiston Normaalikoulu, johon kuuluu myös kansainvälinen, täysin englanninkielinen puoli. Myös astuttaessa Varissuolle kulkevaan bussiin on kansallisuuksien määrä huomattavasti suurempi kuin muihin suuntiin kuljettaessa. Ilmeisesti kaupungin tukiasuntoja tai pakolaisten sijoituspaikkoja on paljon juuri Varissuolla.
Ette uskokaan, millaisia hauskoja keskusteluja varissuolaisten kanssa voi käydä. Ette uskokaan, kuinka monta hymyä niilläkin kuljilla näkyy. Siltikin, vaikken voi olla miettimättä, kuinka tuokin herra on päätynyt Suomeen. Onko hän tullut sodasta? Onko hän tullut opiskelemaan? Onko hän saanut hyvän työpaikan Suomesta ja tullut siksi?
Varissuon Itäkeskus. Kuva wikipediasta.
Mielestäni Varissuo on kiinnostava kaupunginosa sen ristiriitaisuuksien vuoksi. Jo sen vuoksi suosittelen muitakin tutustumaan tähän kaupunginosaan. Mitä mieltä te olette?
Osa tämän tekstin tiedoista on Elina Teerijoen kirjasta "Kaupunginosien Turku" (Savukeidas kustannus, Turku 2012), jota aion tästä lähtien käyttää oppaanani tutustuessani kaupunginosiin.
Nyt kun katuja on jo alettu putsata kivistä ja loskasta, alan nähdä ihmisten kaulahuivien taakse.
He hymyilevät! Myös ihmiset, jotka kulkevat yksin, hymyilevät itsekseen ja jopa vastaantulijoille. Näin suomalaisena talven jälkeen se on aina yhtä ihmeellistä ja hienoa.
Vaan tuo tuuli, joka tuivertaa, ei saa minua hymyilemään. Rannikkokaupungin haittoihin kuuluu mielestäni ehdottomasti kova tuuli. Jos tämän kaupungin luonnossa on jotain, mitä inhoan, se on tuuli. Voi tuuli tuuli tuuli...
Se on ihan oikeasti erilaista täällä kuin keskimaassa. Tuuli on välillä niin voimakasta, että silmät on pakko sulkea ja kaulahuivitkaan eivät auta. Se tulee vastaan sellaisena seinämänä, että vauhti väkisinkin hidastuu ellei lakkaa, sillä tuuli ihan todella vaikeuttaa liikkumista. Olen ähkinyt ja puhkinut useasti tuulessa, ja minun on tehnyt mieli huutaa. Huh tuulta!
Mutta piakkoin palailen uuden kaupunginosatutustumisen kanssa. Siihen kaupunginosaan pääsee bussilla numero 12. Onko arvauksia? :)
Robin-manian inspiroimana huomasin, etten ole kirjoittanut turkulaisista muusikoista blogiin vielä mitään! Tämä vääryys on korjattava nyt. Ja jotta päivityksestä saataisiin kiinnostavampi, ajattelin asettaa vanhat rakkaat viholliset Tampereen ja Turun vastakkain. Kumpi kaupunki voittaa musakornerissa, jos kyseessä on...
1. Teinipoppari
Turku
Eihän tähän voi muuta ehdottaakaan kuin Robinia. Supernopea teinisensaatio, Suomen Justin Bieber, youtubevideovitsailujen kohde ja turkulainen koululainen. En laita linkkiä siihen biisiin jonka kaikki tietävät, vaan siihen, jossa tämän pojan ääni on aivan naturellina. Ja kyllähän hän osaa laulaa, kenenkään on turha väittää muuta! (varsinkin kun poika on vasta 13-vuotias.)
Tampere
Tampereelta ei ole tullut viime aikoina minkäänlaista teinilaulajaa, ainakaan sellaista, jonka minä muistaisin. Aikoinaan kuitenkin räppäsi Raimssi:
Voittaja: Raimssin riimit ovat aika suloisia ("synnyin lähelle ostarii / sen ostarin nimi oli koskari - Tässä on pari sanaa Tampereesta / joistakin tämä on ankee mesta"), mutta kyllä Robin on silti mahdottoman suloinen ja hyvä laulaja. Sen vuoksi tässä kategoriassa Turku on voittaja!
2. Rokkikukko
Turku
Yksinoikeudella Turun rokkikukoksi pääsee tietenkin Michael Monroe. Tämän herran vaate- sekä musiikkityyli on pysynyt samana kolmekymmentä vuotta. Hän on todella löytänyt oman juttunsa ja on viime aikoina kokenut erilaisten projektien kautta oikeastaan uuden tulemisen. Hanoi Rocksin lopettamisen myötä Monroe on lähtenyt soolouralle, ja hän haluaa olla nykyään hyvä esimerkki nuorille, mikä on hienoa. Näin tammikuussa tämän miehen keikalla, ja hän veti spagaatin. Siis viisikymppinen mies!
Tampere
Tamperehan on rokkicity, ja siellä on montakin mahdollista vaihtoehtoa tähän kohtaan. Negativen Jonne Aaron pääsi kuitenkin ehdolle. Mies ei ole vielä kovin vanha, mutta on ehtinyt kukkoilla jo Japania myöten. Herra on kertonut avoimesti lastenkotitaustastaan ja taistellut nuorten soittokämppien puolesta. Viime aikoina tämä muusikko on ilmaissut kiinnostustaan myös iskelmän suuntaan.
Voittaja: Kyllä se on Mike Monroe. Jo sen spagaatinkin takia.
3. Legenda
Turku
Musiikin parhaat tuntijat voivat sitten olla hyvinkin eri mieltä tässä kategoriassa ja teilata minut, jos haluavat. Turkulaiseksi legendaksi valitsin The Crashin. Kyseinen bändi on tunnetuin turkulainen, jo lopettanut kokoonpano. Tätä kappaletta minä ainakin hoilasin joskus yläasteella, muistan melkein vielä sen tienpätkänkin, jossa aina laulelin tätä... Silloin minulla ei kyllä ollut hajuakaan, mitä biisissä sanotaan, laulelin vain: "stirios, stirios, merikul, merikul, o-o-o-oo..."
Tampere
Kyseinen herra muutti Tampereelle opiskelemaan ja lepääkin nykyään kaupungin hautausmaalla, joten hänet voi varmaan Juankoskelaisista juuristaan huolimatta laskea tamperelaiseksi. Joko arvaatte? Juice Leskinenhän se, kiistaton suomalaisen musiikkikentän legenda. Karkealla (laulu?)äänellä on monta kaikkien tuntemaa legendaarista biisiä Marilynstä Jyrki boyhyn, Syksyn säveleen ja viidenteentoista yöhön. Siksi laitoin tähän kappaleen, joka ei ole ihan yhtä soitettu kuin nuo edelliset ja jossa herra laulaa toisesta suomalaisesta legendasta.
Voittaja: Juice Leskinen, koska hän oli Juice Leskinen. Herra myös todisti laulamansa: "Ei elämästä selviä hengissä."
4. Uusi tulokas
Turku
Turussa vaikuttaa tällä hetkellä olevan melko monta hevikellaribändiä! Itse en ole oikein sellaisen fani, joten halusin löytää jotain muuta. Eräs löytämäni turkulainen bändi on The Missed Issues. Musiikkia he kuvailevat itse "progahtavan rokahtavaksi". Harmi, että laulajan ääni meinaa välillä hukkua taustamusiikkiin... Vaan käykäähän tutustumassa, taitavia muusikkoja nämäkin!
Löysin Facebookista kiinnostavan uuden tamperelaisen bändin Tammela 33100. Yhtyeen sieluna on nuori aviopari, jotka tekevät kappaleet yhdessä. Käykää kuuntelemassa - puhuttelevia sanoituksia ja kiinnostavia musiikillisia kikkoja. Tämän kuultuani uskon, että suomalaisella musiikilla on edessään hieno tulevaisuus! (vaikkakin ehkä yhä mollivoittoinen :D)
Voittaja: Tammela 33100. Kuunnelkaa biisi "Nuku pieni lapsi", niin tiedätte miksi. Lisäksi musiikin tekeminen suomen kielellä on rohkeaa ja haastavampaa kuin englanniksi.
Käviköhän siinä kuulkaa niin että - tasapeli! Mitä mieltä olette artisteista? Laittakaahan kommentteja!
Kuinka kauan menee yhdeltä ihmiseltä sotkea yksi yksiö? No vastaushan on: ei kovin montaa minuuttia sen siivoamisen jälkeen.
Nyt sitä ymmärtää äitiä, joka jankkasi opettavaisesti: "Vie mennessäs, tuo tullessas". Kansalaisviisaus, arvokkaampaa kuin kaikki se, mitä yliopiston kirjastossa kerrotaan.
No ehkei nyt ihan kaikkea sitä arvokkaampi, mutta arkielämässä hyvinkin tarpeellinen. Jos on siisteydestä pitävä henkilö, niin kuin minä, mutta kuitenkin kovin suurpiirteinen ja unohtelevainen, niin kuin minä, täytyisi "Vie mennessäs, tuo tullessas" ottaa motoksi. Muuten sukkia ja kirjoja ja papereita ja lehtiä ja kahvikuppeja on kaikkialla.
Romantisoitu kuva sotkusta weheartit.com:sta
Kun nyt päästiin puhumaan astioista, voidaan puhua samalla myös ruuasta. Yksin asuessa on ruuanlaittoon liittyy ihanuus ja kamaluus. Ihanuus on se, ettei tarvitse ajatella koko ajan muiden ruokarytmejä ja haluja vaan ainoastaan omiaan. Kamaluus on se, että täytyy joka päivä keksiä itse, mitä söisi, eikä yksin syöminen tai ruuan laittaminen ole ollenkaan niin kivaa kuin yhdessä.
Jälleen eilen oli yksi niistä päivistä, kun vaeltelin ruokakaupassa hiljakseen pohtien, mitä voisi tehdä ruuaksi. Kävin läpi kaiken maailman kasvisruuat, pastat, sopisikohan-kesäkurpitsa-kaalin-ja-avokadon-kanssa -pohdinnat, kunnes keksin: perunamuusi ja lihapullat! Kas siinä se oli: tavallista suomalaista ruokaa ilman kikkailuja.
Romantisoitu kuva perunasta Wikipediasta.
Ja nyt, kun padassa porisee pitkästä aikaa perunaa, huomaan sen tuoksun olevan ihanan kotoisa ja herkullinen. Ihan niin kuin kotona silloin, kun valitin meillä olevan aina perunaa.
Mahtavaa.
p.s Tulin niin perinteiselle tuulelle, että ostin perunan lisäksi punajuurta. Minulla ei kyllä ole hajuakaan, miten se kannattaa tehdä, että siitä saisi oikeesti hyvää.
Yleensä on tapana vihata loskakeliä, mutta kahdestakin syystä minä en vain voi tehdä niin.
1. Minulla on goretex-kengät
2. Loska merkitsee kevättä ja sitä, että saa pian astella kevyesti asfaltilla.
Siinä taisikin olla jo kolme syytä.
Tältä näytti Åbo Akademin kulmilla viime keväänä.
Olen tänään pohtinut sitä, kuinka tuoksut voivat palauttaa asioita mieleen paljon elävämmin kuin mikään muu. Käytin pitkästä aikaa erästä vartalovoidetta, joka minulla oli viime kesänä mukana Roomassa - ja voi, hetkessä olin takaisin siellä ihanissa maisemissa, ihanassa seurassa, ihanassa kesässä, ihanilla kujilla... Myös aurinkovoide on sellainen, jota kesäkaipaajan kannattaa nyt haistella. Kokeilkaa, mitä tapahtuu - voin luvata, että pääsette minimatkalle kesään, jonka jälkeen loskasääkin voi tuntua suloisen ihanalta. Sillä pianhan näyttää jo tältä:
Tuoksut voivat kuitenkin olla myös päinvastaisia. Jokin tuoksu voi palauttaa kipeän muiston mieleen. Tuoksuominaisuutta voi kuitenkin käyttää hyväkseen; esimerkiksi käyttää jotain tiettyä hajuvettä vain jossain ihanassa paikassa, jolloin tuoksu palauttaa siihen hetkeen. Itse olen jättänyt uudenuutukaisen tuoksukynttilän polttamatta, jotta sen tuoksu ei syöpyisi mieleeni muistuttamaan vaikeista päivistä, joita minulla silloin oli.
Vaan iloitkaa loskasta ja varokaa kaatumista!
(Hah, tämä tuoksuasia on selvästi jotain tärkeää minulle, sillä tajusin juuri, että olen pohtinut sitä aikaisemminkin täällä.)
Olen moneen kertaan huokaillut täällä blogissa pääkirjaston ihanuutta, ja huokailen itsekseni oikeastaan aina sinne mennessäni. Kirjastosta on tehty todella toimiva ja mahtava koko kansan olohuone - siellä pääsee helposti lukemaan lehtiä, tarkistamaan sähköpostit tai lueskelemaan uutuuskirjoja. Myös erilaiset tapahtumat sijoitetaan sujuvasti kirjaston arkeen ja tiloihin - nuorten puolella oli eräänäkin päivänä peli-ilta, jossa kaikenikäiset pelailivat lautapelejä. On hienoa, että kirjastossa ei katsota pahasti, jos hieman joku tuottaa ääntä - kuitenkin ihmiset kunnioittavat paikkaa niin, että yrittävät olla mahdollisimman rauhallisesti ja hiljaisesti. Kuitenkin elämään kuuluu myös monenlaiset äänet, joten niitä ei yritetä luonnottomasti sulkea pois.
Kirjaston uudisosa avattiin 2.3.2007 eli viisi vuotta sitten. Sen jälkeen kirjastosta on tullut Suomen vilkkain, enkä ihmettele lainkaan! Viisivuotissynttäreitä vietetään lauantaina, ja monenlaista ohjelmaa on tiedossa:
Ohjelma 2.3.
10.00-11.00 ja 12.00-13.00 Tieto-osasto | Teemu Kupiainen & jousikvartettiOhjelmassa Mozartin jousikvartettoja.
13.00-13.30 Studio | Jörö-Jukka-baletin tansseja (Aurinkobaletti)
13.15-14.00 Tieto-osasto | Viisi viiden tähden ruokakirjaa -vinkkaus
14.00-15.00 Tieto-osasto | Teemu Kupiainen & jousikvartettiOhjelmassa Mozartin jousikvartettoja.
17.00 Saaga | Jörö-Jukka-taidenäyttelyn avajaiset
17.00-17.50 Tieto-osasto | Teemu Kupiainen & jousikvartettiOhjelmassa Mozartin jousikvartettoja.
18.00 Tieto-osasto | Paneelikeskustelu: Tšehov-tulkinnat TurussaKeskustelemassa näyttelijä Maija-Liisa Peuhu sekä lavastaja Juha Lukala. Maija-Liisa Peuhu on näytellyt Irina Arkadinan roolin Turun Kaupunginteatterissa vuonna 1982 esitetyssä Tšehovin Lokissa. Juha Lukala on puolestaan lavastanut neljä kaikista Turun Kaupunginteatterissa vuosien varrella esitetystä seitsemästä Tšehov-tulkinnasta, mm. edellä mainitun Lokin sekä vuonna 1991 esitetyn Kirsikkapuiston. Paneelikeskustelu liittyy Turun Kaupunginteatterin ja Turun kaupunginkirjaston yhteistyöhankkeeseen Kirsikkapuutarha.
Lisäksi Enid Blytonin lastenromaaneihin perustuva Viisikko-tietokilpailu Saagassa 2.-31.3.
Viisivuotisjuhlan kunniaksi kirjasto toivoo asiakkailtaan palautetta uudistuneesta kirjastosta. Kirjaston tunnelmia voi havainnoida ja kommentoida valokuvaamalla, merkitsemällä lempipaikkojaan sekä osallistumalla kyselyyn.
