sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Etäsuhteellisuusteoria

Ihmiset tuppaavat usein muistelemaan kaiholla opiskeluaikojaan - kaikki muu paitsi taloudellinen tilanne on aina ollut "niin mukavaa ja vapaata". Minun mielestäni opiskelijaelämän huonoin puoli ei ole se, että raha on tiukassa. Huonoin puoli on se, että toinen puolisko opiskelee jossain muualla, ja suhde elää käytännössä jossakin Facebookin ja Skypen välimaastossa.



Olen pitänyt tämän toisen puoliskan kanssa yhtä jo monta vuotta, mutta yli puolet siitä etäsuhteessa. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei minua hieman kirpaise kateudesta, kun kuulen kavereitteni muuttavan yhteen. Varsinkin sellaisten kavereiden, joiden en edes tiennyt seurustelevan.




Kun on tykännyt toisesta jo puoli vuosikymmentä, täytyy varmaankin uskotella itselleen, että kiirehtiminen ei edes olisi ollut hyvästä. Täytyy uskotella, että on ihan tosi kivaa vain nähdä viikonloppuisin ja keskittyä itseensä sitten viikolla. Täytyy uskotella, että nyt on sitten kivasti aikaa tehdä sellaisia juttuja, joita ei yhdessä asuessa voi tehdä (mitä ne jutut ovat?). Täytyy uskotella, että olemmepas sitten aivan varmoja, kun muutamme yhteen. Täytyy yrittää uskoa, että olemme siis varmoja emmekä vanhoja, kun lopulta saamme yhteisen osoitteen.

On siis ihan tosi kivaa nähdä vain viikonloppuisin ja keskittyä itseensä sitten viikolla. On ihan tosi kivaa nähdä vasta reilun kahden kuukauden päästä ja keskittyä itseensä siinä välillä. Ihan tosi kivaa...

kuva

tiistai 25. syyskuuta 2012

Kuinka tutustuin Turkuun

Ensinnäkin haluan kiittää teitä ihanista kommenteista, joita sain sähköpostia myöten. Näyttää siltä, että haluatte jostain syystä yhä lukea minun tarinointiani.

Olen miettinyt tätä asiaa pari viikkoa. Oikeastaan kirjoitusongelman ydin on siinä, etten ole täällä enää "tutustumassa Turkuun." Minä elän ja asun Turussa, joka on minulle jo monella tapaa tuttu ja kotoisa.


Siltikin, vaikka pääpiirteittän osaan ulkoa vain keskustasta kahden-kolmen kilometrin säteellä olevat kadut, enkä esimerkiksi ole ihan varma, missä sijaitsee paikka nimeltä Runosmäki. Silti voin jo olla kotonani Turussa ja mikä suurin oivallus - minulla on oikeus siihen.

Oikeus on siis olla ja viihtyä jossain muuallakin kuin kotikaupungissa. Minun ei ole pakko olla siellä aina viikonloppuisin, vaikka täällä Turussa ei olisikaan sen kummempaa tekemistä. Kukaan ei ole koskaan minua pakottanutkaan - pääasiallisena syyllisenä tähän olen ollut minä itse. Mutta ehkä aika on viimeinkin kypsä siihen, että voin olla jo pidempiä aikoja poissa. Sitä paitsi - minulla on Turussa elämä, joka ei missään nimessä ole tylsää tai yksinäistä. Jos katkaisen tämän elämän aina kolmeksi päiväksi viikosta ja menen elämään kotiin, on lopputulos se, ettei sitä kotia tai kokonaisvaltaista elämää ole oikeastaan missään. Se on tässä huomattu kahden vuoden aikana. Ja vaikka Miley Cyrus laulaa (hehe): "You got the best of both worlds" niin ei se aina niin mene. Toki joskus, mutta ei aina.

Graffititaiteilijan näkemys kaupungista.

Mistä siis voisin kirjoittaa? En halua tästä blogista henkilökohtaista päiväkirjaani tai itseni esittelyä. En väitä, että sellaisissa blogeissa olisi välttämättä jotain vikaa (olen monessa lukijana), mutta minä haluan, että (lähes) jokaisella kirjoituksellani on jokin laajempi tarkoitus kuin minä itse. En ehkä jaksa enää ihmetellä Turkua ulkopaikkakuntalaisen silmin, mutta voisin yrittää kertoa Turusta uudella tavalla niin kuin ehdotittekin. Ehkä lisään myös hieman opiskelijajuttujen määrää - toivon, että voisin kirjoittaa sellaista, mihin muutkin opiskelijat tai joskus opiskelleet voisivat samaistua. Voi olla, että kestää hetken, ennen kuin uusi linja selkeytyy. Voi myös olla, ettei linja tästä lopulta juurikaan muutu mihinkään. Katsotaan kuitenkin, mitä tapahtuu.

Toivottavasti pysytte mukana ja kerrotte minulle jatkossakin kaikki ideanne sekä toiveenne tämän blogin suhteen. Vuorovaikutuksellisuus ja interaktiivisuus ovat, nähkääs, nykypäivän sanoja.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Tuumaustauko

Kuten ehkä olette huomanneet, en ole päivittänyt yli viikkoon mitään.

Jotenkin inspiraatio tähän blogiin on kadoksissa.

En oikein tiedä, mistä se johtuu. En oikein tiedä, mistä kirjottaisin. Ehkä se johtuu siitä. Ehkä Turku on minulle jo sen verran tuttu, etten osaa enää ihmetellä sitä samalla tavoin kuin aiemmin.

Tai no miksen osaisi?



Pidän siis pienen tuumaustauon tässä välissä. Palaan varmaan viikon päästä uusien juttujen kanssa. Mutta sen aikaa voisin tuumailla. Ja sillä välin te voisitte kertoa, mistä haluaisitte lukea täällä blogissa. Kirjoitanko enemmän Turusta? Kirjoitanko enemmän opiskelijaelämästä? Mistä kirjoittaisin?

(Tiedän, että olette toivoneet kaupunginosaesittelyjä, mutta olen niin toivottoman huono niissä. Yritän kyllä jonkun saada aikaiseksi jossain vaiheessa...)

Palataan.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Ruokaongelmia

Jokainen on varmasti kuullut sen yhden mainoksen, missä sanotaan hyvä ruoka, parempi mieli. Aika moni on varmaan samaa mieltä siitä, että se pitää paikkansa. Aika moni minun tutuistani on myös sitä mieltä, että se pitää paikkansa, varsinkin kun he pääsevät näkemään minut nälkäisenä.


Canelloonin pääraaka-aine oli se pastahommeli.


Opiskelijoiden ruoka on jostain syystä ihan oma lukunsa. Jos tällä kertaa ei lasketa sitä kelatuettua ruokaa, voidaan sanoa, että sen pääraaka-aineet koostuvat jauhelihasta, makaronista ja leivästä. Sinänsä ne ovat erinomaisia raaka-aineitä - ajatelkaapa vaikka italiaa! Pasta-bolognesea, tomaatti-bruchettaa ja vaikka mitä (taas se puhuu italiasta). Ongelmana on se, että se ruoka ei jostain syystä maistu ollenkaan samalta kuin siellä italiassa.

En tiedä, miksi pastastani ei tule bolognesea ottaessani edellisenä iltana paistamaani jauhelihamurua ja samoihin aikoihin keitettyä makaronia ja tyrkkään ne mikroon. Jotenkin myöskään leipä ei maistu bruchettalta lainkaan, vaikka lämmitin sen paahtimessa ja laitoin (puoliraakaa) suomalaista tomaattia päälle. Lieneekö vika tässä opiskelijakämpässä vai missä.



Tältä näytti aamiainen Italiassa, eipä näy täällä Turussa samanmoisia tarjottimia...


Siis missä se vika piilee? Koulutuksessa, yhteiskunnassa vai kenties opiskelijan lompakossa?

Kai se on pakko myöntää - täällä minun vaatteissani se vika istuu. Jos opiskelija itse jaksaisi nähdä hieman enemmän vaivaa, saattaisi pastastakin löytyä sitä boloa vähän enemmän tai leivästä bruskettaa. Parasta olisi aloittaa ruuanlaitto ennen sitä hetkeä, kun kilahtaa nälästä niin paljon, että skypepuhelut muuttuvat riidaksi tai ettei jaksa mennä kauppaan ja syö lähinnä vehnäjauhoja, joita löytyy kaapista.



Ja jälkkäri - olisipa opiskelijalla edes pakastin, jossa voisi säilyttää tällaisia raaka-aineita. Ei ole meinaan.


No, ehkä vehnäjauhot olivat vähän liiottelua.

Ja vieläkin tämä opiskelija väittää, ettei muka jaksa tai ole aikaa. Tarviiko siellä netissä ja blogissa istua neljä tuntia joka päivä?  Terveisin itsekuri.

maanantai 3. syyskuuta 2012

Lukkaritutkari

Tässä sitä ollaan jälleen, tutkimassa opinto-oppaita ja kurssitarjottimia, valitsemassa opintojaksoja.

Mutta kysymys kuuluu: mitä opintojaksoja ottaisinkaan?

Ensimmäiset vuodet ovat olleet melko selvää kauraa, mutta nyt olen suurempien valintojen edessä. Mistä sivuaine? Mitä ottaisin? Entä kieliä? Mitä minulle mahtuisi? Riittävätkö opintopisteet? Olen istunut tuntikausia surffaillen Turun yliopiston nettisivuilla, eksyen eri oppiaineiden opinto-opas-viidakkoihin, turhautunut epäselviin kurssiesittelyihin ja ilahtunut täsmällisistä. (Jos joku väittää, ettei opiskelija tarvitse tietokonetta, niin hän ei ole nähnyt nykymuotoista yliopistoa. Terveisiä vaan, täällä kaikki tapahtuu netissä)

weheartit.com


Viime vuonna sain yli 80 opintopistettä, eikä minua edes hirveästi huimannut, ainakaan keväällä (tietoisku: 1 opintopiste vastaan noin 27 tuntia työtä, standardiaika olisi 60 op/vuosi). Nyt yritän ottaa uuden asenteen ja uskotella itselleni, ettei haittaa, vaikka kalenterissa on vähän vapaata, ei haittaa, vaikka jäisin vaikkapa viiteenkymmeneen pisteeseen. Jos saisin "vain" sen viisikymmentä, olisi minulla silti kandiin vaadittava pistemäärä kasassa.

Tiedättekö sen tunteen, kun kaikki vähän kiinnostaisi, mutta sitten ei kuitenkaan ihan välttämättä? Ja varmasti tiedätte sen tunteen, kun se yksi kurssi, mikä varmasti kiinnostaa kaikista eniten, onkin sen jutun päällä, mikä on nyt vaan pakko ottaa, vaikkei ehkä edes kiinnostaisi.

Mutta akateeminen vapaus - ah, kuinka ihanaa ja kamalaa!

Jos minua ei näy pariin päivään, olen saattanut eksyä Internettiin niin totaalisesti, etten enää löydä takaisin tänne blogiini.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Uusi Myllysilta

Ei ole montaakaan vuotta siitä, kun valtakunnan pääuutinen oli tämä: "Myllysilta vajoaa millin tunnissa!" Muistan olleeni tuolloin Lapissa ja isäni sanoneen: "Jos oltaisiin lähempänä, niin mentäisiin kyllä katsomaan!" Nyt, kaksi ja puoli vuotta tuon episodin jälkeen kuljin hiljaisena iltana saman paikan ohi, eikä siinä ollut enää mitään näkyvää muistoa vanhasta Myllysillasta. Ja toisaalta - kuka sitä vanhaa siltaa kaipaisikaan, kun uudessa on näin hieno valaistus? Kaivoin kännykkäni esiin ja nappasin pari tuhruista lauantai-illan yökuvaa: